Vuosi lähestyy loppuaan ja sen myötä olen saanut päätökseen kaksi vuotta kestäneet lyhytterapiaopintoni. Koulutus on antanut minulle valtavasti työkaluja ja syvällistä pohdittavaa myös omaan elämääni. Ensimmäinen vuosi painottui uuden oppimiseen ja toisena vuonna aloitin työskentelyn harjoitusasiakkaiden kanssa, mikä vahvisti tunnettani siitä, että olen oikealla polulla.
Jokainen kohtaaminen harjoitusasiakkaideni kanssa on ollut minulle tärkeä ja merkityksellinen. Haluan kiittää sydämestäni jokaista harjoitusasiakastani. Kiitos, että annoit minulle luottamuksesi ja jaoit minulle sisäistä maailmaasi. Myös työnohjaustapaamiset olivat korvaamattomia; oli arvokasta peilata oppimaansa pienryhmässä ja opettajan tuella.
Vaikka diplomi on nyt saatu ja opinnot tältä erää päättyivät, koen, että kasvu terapeutiksi on elämänpituinen matka. Odotan innolla tämän polun jatkumista ja jokaista uutta kohtaamista.
Olen ohjannut joogatunteja tänä vuonna epäsäännöllisen säännöllisesti. Kiitos myös jokaiselle joogille, joka on istahtanut matolle kanssani Enkelikartanossa. Joidenkin kanssa olemme harjoitelleet yhdessä jo vuosia – se tuntuu erityisen arvokkaalta. Lämmin kiitos myös Terhille ja Enkelikartanon ihanille puitteille, jossa saan ohjata tunteja.
Ensi vuoden tuulia
Olet lämpimästi tervetullut lyhytterapiaan. Voit varata itsellesi maksuttoman tutustumistapaamisen laittamalla viestiä: sielunkota@gmail.com.
Olet myös lämpimästi tervetullut ensi vuoden lempeille joogatunneille:
- 21.1. – Yin & Syvärentoutus
- 18.3. – Yin & Rumpurentoutus
- 22.4. – Yin & Sointukylpy
Voit jo ilmoittautua tunneille laittamalla viestiä: sielunkota@gmail.com
Toivotan sinulle rauhallista ja lempeää loppuvuotta!
